sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Draamaan liittyviä tehtäviä ja erittelyn ohjeita

Draaman (näytelmän) erittelyyn liittyviä asioita on Särmä-oppikirjassa s- 89-91 ja 404 (hyvät yleisohjeet), kurssivihkossa 8 s. 68- 72.
Jos tutkittavaksi annetaan jokin vanha, klassinen näytelmä, on hyvä yhdistää näytelmä tyylisuuntaansa/aikakauteensa. Myös näytelmän lajityyppi on huomioitava (komedia, tragedia, satiiri jne.)

Yo-kokeen tehtäviä:
Kevät 2009: 2 Erittele henkilöiden välisiä suhteita Villisorsa-näytelmäkatkelman perusteella.
Kevät 2009: 3 Tutki Villisorsa-katkelman näyttämöohjeita. mitä tehtäviä niillä on?
Kevät 2009: 4 Erittele ja tulkitse Villisorsa-katkelmassa esiintyviä symboleita.
Kevät 2013: 1 Erittele Harpagonin ja la Fléchen suhdetta Molièren Saituri-komedian katkelman perusteella.
(Kevät 2017: Erittele draaman kaarta Aleksis Kiven romaanin Seitsemän veljestä katkelmassa.)


Näytelmäteksti koostuu päätekstistä ja sivutekstistä:
-sivuteksti eli parenteesit: tiedot siitä, missä paikassa ja milloin tarina tapahtuu, kuka kulloinkin puhuu, mitä tekee milläkin hetkellä; näyttämö- ja ohjausviitteet (parenteesi)
-pääteksti: vuorosanat, dialogi ja mahdollinen monologi.  Tekstin tehtävä on viedä toimintaa eteenpäin. Repliikki johtaa aina uuteen repliikkiin ja toimintaan. Teksti on tiivistettyä, pelkistettyä, jäntevää. Teksti ilmaisee, mitä on jo tapahtunut, mitä on tapahtumassa tässä ja nyt, mitä odotetaan tapahtuvan tulevaisuudessa, antaa tietoa henkilöistä, miljööstä jne. Perinteisessä näytelmässä repliikit ovat kirjailijan ainut kerrontamuoto. Joku henkilöhahmo tosin voi ottaa kertojan roolin ja näytelmässä voi olla monologejakin, jotka ilmaisevat henkilön sisäistä elämää, salaisia ajatuksia ja tunteita, joita ei yleensä ilmaista ääneen.
-Dialogista on luettava myös se, mikä jää sanomatta; pinnanalainen viesti = alateksti, joka perustuu henkilöiden välisiin jännitteisiin
Näytelmän osaset:
-repliikki
-dialogi, monologi
 -kohtaus (paikanvaihdos, henkilön vaihdos => kohtaus vaihtuu)
 -näytös
 -prologi ja epilogi (jonkun näytelmähenkilön tai erillisen puhujan suoraan vastaanottajalle suunnatut alku- ja loppusanat)
-näyttämöohjeet (parenteesi): tekstissä olevat lavastusta, pukuja, liikkumista, eleitä jne. koskevat ohjeet
DRAMATURGIA
=näytelmän rakenne, muoto, kerrontatavat
Eteneekö näytelmä kronologisesti vai ei? Ajankäsittelytekniikat: aikahypyt, nopeutus, hidastus, toisto jne. Kohtausten pituus ja rytmi. Dialogin paljous ja ominaislaatu. Henkilöiden määrä näytelmässä.
Näytelmän rakennetyypit
-suljettu eli aristoteelinen draama:  vanhin näytelmän rakennemalli lienee Aristoteleen malli  antiikin ajoilta. Hänen mukaansa näytelmällä tuli olla selkeä alku, keskikohta ja loppu. Tällaisella näytelmällä oli suljettu muoto, sillä siinä juoni saatetaan päätökseen ja ristiriidat ratkeavat,  loppuratkaisu on selkeä. Tämäntyyppinen näytelmä on myös jaettavissa eri vaiheisiin.
-avoin draama on sellainen, että sitä ei voida jakaa selkeisiin osiin (ei selkeitä käännekohtia eikä huippukohtia, lopetus voi jäädä auki); ei ajan, paikan ja toiminnan ykseyttä; ei pääjuoni – sivujuoni –periaatetta, vaan useita samanarvoisia toimintapunoksia; koostuu suhteellisen itsenäisistä osista; kohtaus  on keskeinen  toiminnan yksikkö; toiminta pyörii keskushenkilön ympärillä
-edellisten yhdistelmät
Suljetun draaman mallia noudattavia rakennetyyppejä:
1.   Ns. Freytagin malli (tragediaa koskeva) muodostaa näytelmän toiminnasta, rakenteesta symmetrisen kaaren. Alussa on johdanto, sitten toiminta keskittyy, minkä jälkeen seuraa toiminnan huippukohta (kliimaksi), sitten tulee tapahtumien yllättävä käännekohta (peripetia) ja lopuksi loppuratkaisu.
2.   Klassisen draaman  malli (samanlainen kuin Freytagin malli)  : a. ekspositio eli esittelyjakso,  b. konflikti eli ristiriidan ilmeneminen (syventävä osa), c.  komplikaatio eli ristiriidan kehittely, d. kriisi / kliimaksi, e. käänne,  f. loppuratkaisu
3.   Ola Olssonin malli (elokuvissa käytetty: alkusysäys, esittely, syventäminen, ristiriidan kärjistyminen, ratkaisu, häivytys)
4.   Kolmen näytöksen malli (viritys, kehittely, ratkaisu  - peräisin am. elokuvista)
Eeppinen rakenne noudattelee avoimen draaman mallia, kohtaukset, jaksot  tärkeitä (sopii elokuviin; esimerkkeinä eeppinen elämäntarina; eeppinen matka paikasta toiseen; eeppinen tilannekuvaus; eeppinen tapauksen tutkimus; monitasorakenne, jossa useita tarinoita samasta teemasta; episodirakenne, jossa erilliset jaksot mutta yhteinen aihe; rapsodinen rakenne, jossa yhteinen päähenkilö; vapaa assosiaatio)

Rakenteessa, toiminnassa on tärkeää se, että tapahtumisen tempo ja rytmi vaihtelevat, luovat jännitettä.

Draaman toiminta ja juoni
Näytelmän toiminta on keskitettyä ja tiivistettyä, rajoittuu muutamaan paikkaan, tapahtuu lyhyiden, paljastavien tuokioiden kuluessa. Ns. toiminnan ykseys, kolmen ykseyden  laki, on peräisin antiikin draamoista ( ajan, paikan ja toiminnan yhteys = yksi yhtenäinen tapahtumaketju, yhdessä paikassa yhden päivän aikana). 

Näytelmässä katsojan pystyttävä hahmottamaan tapahtumien keskinäinen yhteys. Juoni esittää aikajärjestyksessä näytelmän kulun. Usein näytelmässä on pääjuoni ja sivujuoni / sivujuonia, jotka luovat lisäjännitettä ja tukevat juonenkehittelyn pääkaarta. Myös kohtauksissa voidaan erottaa pääjännitteet ja sivujännitteet.

Analyyttisessä draamassa  juoni kerii esille tapahtumasarjan, joka on alkanut kaukaa menneisyydestä. Tapahtumien paljastuessa pohditaan niiden merkitystä ja yhteyttä draaman nykyhetkeen. Ratkaiseva teko on  tehty jo ennen näytelmän alkamishetkeä.

Konfliktidraamassa  keskeisenä aineksena on jokin konflikti. Ks. ristiriitatyypit.
(Staattinen draamatyyppi: näytelmän ihmiset eivät toimi, vaan heille tapahtuu asioita; tilanne on staattinen, sillä ristiriidat eivät johda ”kamppailuun”: esim. absurdi draama)

Jännite
Näytelmässä on tärkeää, miten kirjoittaja pitää yllä jännitystä ja herättää katsojassa tai lukijassa odotuksia. Jännitteeseen vaikuttaa se, miten tapahtumat ja tieto anniskellaan:  milloin katsojalle kerrotaan mitäkin, missä vaiheessa näytelmän henkilöille selviää mikäkin asia, tietääkö katsoja, lukija enemmän kuin näytelmän henkilöt.


Jännitteet, voimat ja niiden vastavoimat, ristiriidat, jotka synnyttävät toimintaa, saadaan selville miettimällä, mikä on kunkin henkilön tavoite, päämäärä, intentio ja mitkä ovat sen vastavoimia tai millaisiin ristiriitatilanteisiin henkilö joutuu pyrkiessään kohti päämääräänsä.

Hyvässä näytelmässä katsoja saatetaan jo alkuvaiheessa miettimään sitä, mihin toiminta johtaa (=keskeinen teema selviää); hänessä herätetään odotuksia ja kysymyksiä. Vastaus ei saa olla itsestäänselvyys, vaan mahdollisuuksia on oltava ainakin kaksi.

Teema / perussisältö / tarina paljastaa, mistä näytelmässä on kyse. Se löytyy tutkimalla näytelmän perusristiriitoja. Konflikti on draaman henkilöiden tai heidän ja ympäristön välinen ristiriita, jonka ratkaisuun draaman toiminta tähtää. Konflikti voi olla traaginen tai koominen, ts. katastrofiin tai onnelliseen ratkaisuun jo alun perin tähtäävä.
-Ristiriitatyypit: ristiriidat voivat olla a) kahden yksilön välisiä b) yksilön sisäisiä c) yksilön ristiriita ulkopuolisen voiman kanssa d) kahden ryhmän välinen e) ryhmä + yksilö tai voima.
Hyvä dialogi on ennalta-arvaamatonta ts. se, mitä jätetään sanomatta, on usein tärkeämpää ja merkityksellisempää kuin se, mikä sanotaan. On kyse ns. aladialogista, jossa henkilöt tarkoittavat muuta kuin mitä sanovat. Katsoja siis lukee rivien välit. Ohipuhuminen.

Draaman kaari
Draaman kaari tarkoittaa sitä, miten näytelmän (tai romaanin) juonta kehitellään eri vaiheiden kautta. Ensimmäinen vaihe on johdanto eli toiminnan esittely (alkujakso, saadaan tietää paikka, aika, keskeiset henkilöt, tilanne). Sitä seuraa ns. kiihdyttävä kohta, momentti, jossa toimintaa aiheuttava ristiriita alkaa kärjistyä (toiminnan keskittyminen). Sen jälkeen on huippukohta eli kliimaksi, jossa toiminta on kiihkeimmillään. Voi näyttää siltä, että tavoite saavutetaan. Tämän jälkeen tulee yleensä käänne, jossa paljastuu tapahtumien lopullinen suunta. Lopuksi loppuratkaisu (käänne on jo osoittanut, onko lopetus onnellinen vai traaginen). Antiikin näytelmissä loppuratkaisua nimitettiin katastrofiksi, koska useimmiten loppu oli traaginen.  Katso myös Särmä s. 91.

Henkilöt, roolit


Näytelmässä kullakin henkilöllä on oma puhetapansa, tyylinsä. Sen on istuttava hahmon suuhun.
Hahmon luonne taas käy ilmi toiminnasta, reaktioista muihin. Kukin henkilö pyrkii kohti päätavoitettaan, pyrkii kohtauksissa ns. tilannevoittoon käyttämällä jotakin taktiikkaa. Intentio on aina jollakin tavalla henkilön kannalta katsottuna positiivinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.